Net Effect 24.5.2010
Net Effect Oy tutkii vaikeasti työllistyvien työnhakijoiden tilannetta ja palveluita työ- ja elinkeinoministeriön toimeksiannosta. Tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa tietoa vaikeasti työllistyville, erityisesti vähintään 500 päivää työmarkkinatukea työttömyyden perusteella saaneille työttömille, tarjotuista julkisista työvoimapalveluista sekä tietoa ko. palveluiden vaikutuksista. Tutkimuksessa kartoitetaan myös, millä tavoin vaikeasti työllistyvien julkisia työvoimapalveluja ja palveluprosessia tulisi kehittää, jotta nykyistä paremmin voitaisiin tukea siirtymiä avoimille työmarkkinoille. Lisäksi selvitetään, mitä muita kuin nykyisin tarjolla olevia palveluja asiakkaat tarvitsisivat.
Kolmasosa tutkimus- ja konsulttiyhtiö Net Effect Oy:n kyselyyn vastanneista julkishallinnon asiantuntijoista sanoi, että heidän organisaationsa on huonosti onnistunut vaikuttamaan EU-asioiden valmisteluun.
Työ- ja elinkeinoministeriö valitsi julkisella kilpailutuksella Infor Oy:n ja Net Effect Oy:n arvioimaan EAKR- ja ESR-toimenpideohjelmien viestintää ohjelmakaudella 2007 - 2013
Net Effect Oy järjestää syksyllä 2010 kolmen päivän kestoisen valmennuskokonaisuuden julkishallinnon johdolle ja esimiehille työelämämuutoksien hallintaan.