Net Effect 23.11.2009
YTM, tradenomi, Anniina Ali-Laurila on nimitetty 23.11.2009 alkaen Net Effectiin konsultiksi Hallinnon ja työyhteisöjen kehittämisryhmään. Hän osallistuu yhtiön tutkimus-, arviointi- ja konsultointitoimeksiantojen toteuttamiseen. Lisäksi hän on Net Effectin myyntitiimin jäsen.
Ali-Laurila on aiemmin työskennellyt mm. Helsingin kaupungilla, Eduskunnassa ja Helsingin yliopistolla. Ali-Laurila on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri ja liiketalouden tradenomi.
Kolmasosa tutkimus- ja konsulttiyhtiö Net Effect Oy:n kyselyyn vastanneista julkishallinnon asiantuntijoista sanoi, että heidän organisaationsa on huonosti onnistunut vaikuttamaan EU-asioiden valmisteluun.
Työ- ja elinkeinoministeriö valitsi julkisella kilpailutuksella Infor Oy:n ja Net Effect Oy:n arvioimaan EAKR- ja ESR-toimenpideohjelmien viestintää ohjelmakaudella 2007 - 2013
Net Effect Oy järjestää syksyllä 2010 kolmen päivän kestoisen valmennuskokonaisuuden julkishallinnon johdolle ja esimiehille työelämämuutoksien hallintaan.