Net Effect 1.1.2010
FM, kehitysmaatutkija Maria Suoheimo on nimitetty 1.1.2010 alkaen Net Effect Oy:ön johtavaksi konsultiksi julkisen toimintapolitiikan kehittämisryhmään. Hän osallistuu yhtiön tutkimus-, arviointi- ja konsultointitoimeksiantojen toteuttamiseen. Suoheimo on aiemmin toiminut YK:ssa ja eri kansalaisjärjestöissä kuten Suomen Punaisessa Ristissä kansainvälisen avustustoiminnan esimiestehtävissä.
Net Effectin järjestämässä seminaarissa käsitellään EU-vaikuttamista ja suomalaisen julkishallinnon hyviä käytäntöjä vaikuttavaan EU-työskentelyyn
Kolmasosa tutkimus- ja konsulttiyhtiö Net Effect Oy:n kyselyyn vastanneista julkishallinnon asiantuntijoista sanoi, että heidän organisaationsa on huonosti onnistunut vaikuttamaan EU-asioiden valmisteluun.